torstai 21. tammikuuta 2016

Kannattaako ruotsia opiskella?

Katselin juuri kansainvälistä urheilukilpailua televisiosta. En kerro lajia, jotta lajia ja selostajia ei voisi yksilöidä.
On käsittämätöntä kuinka vähän urheiluselostajat ymmärtävät muita kieliä kuin suomea ja ruotsia. Eikä kyse ole edes oikeasti ymmärtämisestä, vaan edes jonkinlaisesta kyvystä osata lausua edes Eurooppalaisilla pääkielillä, (mukaan lukien englanti, saksa, ranska ja venäjä!) kirjoitettuja nimiä edes lähes oikein.
Pelkästään sen asian tajuaminen, että yleensä muissa kielissä kuin suomi ja saksa paino ei ole 1. tavulla,  auttaisi asiaa. Esimerkiksi ranskalaisia nimiä on mahdotonta lausua oikein, jos yrittää aina tunkea painon 1. tavulle, koska tällöin homma lähtee heti käsistä. Kuitenkin kaikissa näissä kielissä on olemassa suhteellisen yksinkertaiset säännöt, joiden avulla voidaan välttää suurin osa mokista. Yksi tärkeimmistä on tieto tonaatiosta, koska sama vokaali painollisena ja painottomana ääntyy eri tavalla, myöskin englannissa.
Urheiluselostajat ovat ammattilaisia jotka eivät kunnioita ammattiaan sen vertaa, että viitsisivät perehtyä selostettavassa kilpailussa esiintyvien urheilijoiden nimien lausumiseen. Paikalla olevien selostajien olisi mahdollista vaikka kysyä asiaa itse urheilijalta. Ehkä se ei kiinnostakaan kun ei ole tullut opiskeltua muita kuin nurkkakuntakieliä, suomea ja ruotsia. Englantikin on opeteltu luonnonmenetelmällä, eli TV:tä katsomalla.
Sitä paitsi, ihan sama ongelma on suurimmalla osalla suomalaisista.
Jos ruotsinkielen opiskeluun käytetty ja hukkaan mennyt aika käytettäisiin hyödyllisesti perehtymällä vaikka vain pintapuolisesti suuriin sivistyskieliin, olisi paljon voitettu,


torstai 20. joulukuuta 2012

Hävettää olla suomalainen


Hävettää olla suomalainen!
Ensin Suomi lainaa Kreikalle rahaa 5%:n korolla, jolloin saimme lukea mediasta että Suomi oli ANTANUT miljardi euroa Kreikalle. Tosin Suomi itse lainaa saman rahan n. 2%:n korolla ja vetää välistä sen 3 %-yksikköä (laske itse kuinka monta euroa). Eli siis tienaa rahaa tällä "auttamisoperaatiolla". Sitten kun Suomi EU:n painostuksesta suostui tiputtamaan Kreikan lainaan korkoaan yhdellä %-yksiköllä eli siis 4%:iin, niin alkoi hirveä huuto, että taas Kreikka kusettaa meitä! Kukahan tässä kusettaa ja ketä !?
Suomi jakaa vakuudettomasti noin miljardi euroa ns kehitys(yhteistyö)apua ympäri maailmaa YHDESSÄ VUODESSA. Jos tähän lasketaan ns lähialueyhteistyö (Venäjälle) plus rauhanturva- yms operaatiot, niin summa nousee helposti 1,5 miljardiin euroon. Ainakin minä auttaisin mieluummin kreikkalaisia ihmisiä kuin Afrikan korruptiohallituksia tai suurta ja rikasta naapuriamme.
Suomalaiset viranomaiset kuljettavat hädänalaisia ihmisiä Afrikasta Suomeen suomalaisen veronmaksajan kustannuksella ja elätettäviksi. Mutta kreikkalaisia ei saisi auttaa heidän omalla maallaan.
Ehdotankin, että osa kehitysavustamme uudelleensuunnattaisiin Kreikalle. Tällöin kansantaloudellemme ei aiheituisi lisäpaineita Kreikan auttamisen vuoksi. 
Juhani Peltola

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Vapaamielisyydestä ja vihapuheesta


Ovat todellakin menneet puurot ja vellit sekaisin, jos ajatellaan että vapaamielisyyttä on se, että vain oma ja omasta mielestä vapaamielinen ajattelutapa on ainoa oikea.
Jos luullaan, että esimerkiksi entinen presidenttiehdokas ja nykyinen vähemmistövaltuutettu on vapaamielinen, niin kuin Helsingin Sanomat mainosti jopa pääkirjoituksessaan, niin ollaan pahasti puskassa. Tosiasiassa hän on yhtä vapaamielinen kuin lestadiolaiset, joille kelpaa vain yksi totuus. Heti kun joku poikkeaa tästä ”totuudesta”, niin miekka heilahtaa, niin kuin uskovaisille onkin ominaista. Näin tapahtui esimerkiksi Jussi Halla-ahon saattamisessa syytteeseen ruotsalaisvihreän kukkahattutätineuvoston toimesta, koska hän uskalsi poiketa tämän ryhmän totuudesta.

Oikeasti, vapaamielisyyttä on ymmärtää näiden ns. totuuksien suhteellisuus. Liberalismi ja vapaamielisyys ovat jotain ihan muuta kuin mitä tämä tätikerho edustaa.  Todellakin, poliittinen tarkoituksenmukaisuus pyrkii muokkamaan kielen ja käsitteet sopiviksi omiin tarkoitusperiinsä. Siis vähemmän vapaamielisiin tarkoituksiin.
Viime aikoina lanseerattu käsite ”vihapuhe” on luotu samojen piirien lyömäaseeksi. Se toimii vain yhteen suuntaan: vihapuhetta on, jos heidän edustamaansa maailmankatsomusta arvostellaan, mutta ei siis toisin päin.

Tämä kirjoitusko vihapuhetta? Kuulen jo korvissani huudon: ”vihapuhetta”!
Aiemmin kriittistä suhtautumistapaa pidettiin älymystön hyveenä. Nykyään se on muuttunut vihapuheeksi ja kritiikitön jeesustelu on tullut paitsi poliitikkojen niin myös Helsingin Sanomien ja YLE:n toimittajatyttöjen tavaksi ja hyveeksi.

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Ihmisoikeuksista

Niin sanottujen ihmisoikeuksien puolustajiksi on ilmaantunut lukuisa joukko jopa kansainvälisiä järjestöjä, joiden taustavoimista ei välttämättä aina edes olla selvillä. Mutta niiden sanomisia siteerataan kritiikittömässä mediassa kuin jumalan sanaa sen tarkemmin analysoimatta selittelemättä taustoja.

Näiden järjestöjen, ja niiden mukana monien ihmisten, ja jopa valtion organisaatioidenkin edustajien, käsityksenä näyttää olevan, että kyseessä olisi olemassa jokin absoluuttinen ja ulkoa annettu totuus, joka määrittää ihmislajin oikeudet maan päällä, tai peräti universumissa. Näinhän ei tietenkään ole, vaan tässä ihminen itse määrittää ja antaa itselleen oikeuksiaan ylitse muiden lajien.

Joskus aikaisemmin tällaista käsitettä ei ollut eikä tarvittukaan, tai sitä olisi pidetty järjettömänä, koska kysymys oli kansakunnan oikeudesta olemassaoloon ja itsenäisyyteen.

Viime aikoina, globalisaation myötä, on alettu jauhaa yhä enemmän ihmisoikeuksista käsitteenä, ikään kuin se olisi jokin ”jumalan sana”. YK:llahan saattaa olla kassakaapissaan luettelo ihmisoikeuksista, mutta sen lähemmäksi jumalaa ei tässä asiassa päästä. Termi on totaalisesti väärä ja harhaanjohtava. Se mitä tarkoitetaan, on että kaikilla ihmisillä maailmassa pitäisi olla samat oikeudet kuin muillakin ihmisillä. Tämä taas tarkoittaa, että kyse onkin tasa-arvosta pikemminkin kuin joistakin ”luovuttamattomista” ihmisen oikeuksista. Ei ihmisellä, lajina lajien joukossa, ole apriori mitään oikeuksia (mitä se sitten tarkoittaisikaan!). Tällaiset ”oikeudet” ovat parhaimmillaankin vain jonkin ihmisryhmän keksimiä  kulttuurisidonnaisia termejä, joilla ei laajemmassa katsannossa ole mitään merkitystä.

Kreikka ja kehitysapu


Kreikan rahoitusongelman ajauduttua poliittiseen umpikujaan, johon ei näytä löytyvän muuta ratkaisua kuin kreikkalaisten nöyryyttäminen tavalla tai toisella, on selvää että ongelman ratkaisuun tarvitaan uusia näkökulmia, jotta jauhaminen vanhoissa ja toivottomissa kuopissa loppuisi. Tai vielä pahempaa: aiheutetaan vähintään Euroopan laajuinen lama ja työttömyyden kasvu, minkä Kreikan velkasaneeraus ilmeisesti saisi aikaan.

Eräs sellainen keino on mielestäni sellainen, että suuntaamme esimerkiksi yhden vuoden (tarvittaessa useamman vuoden) kehitysapumme uudelleen. Suomen osuus nyt kaavaillusta lainapaketista on noin 1,5 miljardia euroa. Tämä on lähes sama summa, minkä Suomi antaa vuosittain vastikkeettomasti kehitysapuna epämääräisiin tarkoituksiin ja kohteisiin, usein korruptoituneille hallinnoille erityisesti Afrikassa. Ulkoministeriön mukaan suomalaiset antavat, vai pitäisikö sanoa että suomalaisilta otetaan, vuosittain kehitysapua keskimäärin 187 euroa/henki. Eikö Kreikka olisi vähintään yhtä arvollinen kehitysapukohde kuin nämä nähtävästi kehittymään kykenemättömät kehitysmaat? 

Tällainen apu Kreikalle ei olisi uusi taakka Suomen kansantaloudelle, koska se on valmiiksi budjetoitu menoerä. Eikä se olisi laina, jolle pitäisi vaatia takuita. Se olisi kirjaimellisesti kehitysapua. Totta kai se raha olisi pois jostakin, eli nykyisiltä kehitysavun saajilta, ulkoministeriön virkamiehiltä, kehitysapujärjestöiltä, jne., mutta koska nykyinen kehitysavun antaminen on globaalia toimintaa, niin muutaman euro-maan jääminen siitä pois vuodeksi tai kahdeksi ei tekisi isoa lovea kokonaisuuteen. Sen sijaan jos muutkin euro-maat tekisivät samoin, olisi Kreikka pelastettu.

Jos tekisimme näin, niin suomalaisetkin voisivat taas mennä pystyssä päin lomalle Kreikkaan nauttimaan auringosta ja kreikkalaisten ihmisten ystävällisyydestä ja vieraanvaraisuudesta.

Toisaalta olisi pelkästään hyvä, jos suurin osa nykyään Kreikassa käyvistä typeristä ja omahyväisistä suomalaisista pysyisivät Suomessa tai matkustaisivat lomallaan esimerkiksi Thaimaahan, jolloin he eivät häiritsisi oikeita Kreikan ystäviä.