sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Ihmisoikeuksista

Niin sanottujen ihmisoikeuksien puolustajiksi on ilmaantunut lukuisa joukko jopa kansainvälisiä järjestöjä, joiden taustavoimista ei välttämättä aina edes olla selvillä. Mutta niiden sanomisia siteerataan kritiikittömässä mediassa kuin jumalan sanaa sen tarkemmin analysoimatta selittelemättä taustoja.

Näiden järjestöjen, ja niiden mukana monien ihmisten, ja jopa valtion organisaatioidenkin edustajien, käsityksenä näyttää olevan, että kyseessä olisi olemassa jokin absoluuttinen ja ulkoa annettu totuus, joka määrittää ihmislajin oikeudet maan päällä, tai peräti universumissa. Näinhän ei tietenkään ole, vaan tässä ihminen itse määrittää ja antaa itselleen oikeuksiaan ylitse muiden lajien.

Joskus aikaisemmin tällaista käsitettä ei ollut eikä tarvittukaan, tai sitä olisi pidetty järjettömänä, koska kysymys oli kansakunnan oikeudesta olemassaoloon ja itsenäisyyteen.

Viime aikoina, globalisaation myötä, on alettu jauhaa yhä enemmän ihmisoikeuksista käsitteenä, ikään kuin se olisi jokin ”jumalan sana”. YK:llahan saattaa olla kassakaapissaan luettelo ihmisoikeuksista, mutta sen lähemmäksi jumalaa ei tässä asiassa päästä. Termi on totaalisesti väärä ja harhaanjohtava. Se mitä tarkoitetaan, on että kaikilla ihmisillä maailmassa pitäisi olla samat oikeudet kuin muillakin ihmisillä. Tämä taas tarkoittaa, että kyse onkin tasa-arvosta pikemminkin kuin joistakin ”luovuttamattomista” ihmisen oikeuksista. Ei ihmisellä, lajina lajien joukossa, ole apriori mitään oikeuksia (mitä se sitten tarkoittaisikaan!). Tällaiset ”oikeudet” ovat parhaimmillaankin vain jonkin ihmisryhmän keksimiä  kulttuurisidonnaisia termejä, joilla ei laajemmassa katsannossa ole mitään merkitystä.

Kreikka ja kehitysapu


Kreikan rahoitusongelman ajauduttua poliittiseen umpikujaan, johon ei näytä löytyvän muuta ratkaisua kuin kreikkalaisten nöyryyttäminen tavalla tai toisella, on selvää että ongelman ratkaisuun tarvitaan uusia näkökulmia, jotta jauhaminen vanhoissa ja toivottomissa kuopissa loppuisi. Tai vielä pahempaa: aiheutetaan vähintään Euroopan laajuinen lama ja työttömyyden kasvu, minkä Kreikan velkasaneeraus ilmeisesti saisi aikaan.

Eräs sellainen keino on mielestäni sellainen, että suuntaamme esimerkiksi yhden vuoden (tarvittaessa useamman vuoden) kehitysapumme uudelleen. Suomen osuus nyt kaavaillusta lainapaketista on noin 1,5 miljardia euroa. Tämä on lähes sama summa, minkä Suomi antaa vuosittain vastikkeettomasti kehitysapuna epämääräisiin tarkoituksiin ja kohteisiin, usein korruptoituneille hallinnoille erityisesti Afrikassa. Ulkoministeriön mukaan suomalaiset antavat, vai pitäisikö sanoa että suomalaisilta otetaan, vuosittain kehitysapua keskimäärin 187 euroa/henki. Eikö Kreikka olisi vähintään yhtä arvollinen kehitysapukohde kuin nämä nähtävästi kehittymään kykenemättömät kehitysmaat? 

Tällainen apu Kreikalle ei olisi uusi taakka Suomen kansantaloudelle, koska se on valmiiksi budjetoitu menoerä. Eikä se olisi laina, jolle pitäisi vaatia takuita. Se olisi kirjaimellisesti kehitysapua. Totta kai se raha olisi pois jostakin, eli nykyisiltä kehitysavun saajilta, ulkoministeriön virkamiehiltä, kehitysapujärjestöiltä, jne., mutta koska nykyinen kehitysavun antaminen on globaalia toimintaa, niin muutaman euro-maan jääminen siitä pois vuodeksi tai kahdeksi ei tekisi isoa lovea kokonaisuuteen. Sen sijaan jos muutkin euro-maat tekisivät samoin, olisi Kreikka pelastettu.

Jos tekisimme näin, niin suomalaisetkin voisivat taas mennä pystyssä päin lomalle Kreikkaan nauttimaan auringosta ja kreikkalaisten ihmisten ystävällisyydestä ja vieraanvaraisuudesta.

Toisaalta olisi pelkästään hyvä, jos suurin osa nykyään Kreikassa käyvistä typeristä ja omahyväisistä suomalaisista pysyisivät Suomessa tai matkustaisivat lomallaan esimerkiksi Thaimaahan, jolloin he eivät häiritsisi oikeita Kreikan ystäviä.